Kokoelma

Arthropoda eli niveljalkaiset muodostavat yli 80 % nykyään elävistä eläinlajeista. Niveljalkaisia ovat mm. hämähäkkieläimet, äyriäiset, hyönteiset ja tuhatjalkaiset. Arthropodaan kuuluvia lajeja on yli miljoona. Yleensä he lisääntyvät suvullisesti. Myös vesikirput ovat niveljalkaisia. Ja rapu. Ja Sarvijaakko. Ja punkki.

Araneus diadematus, riipus/rintaneula

Ristihämähäkki eli aitoristihämähäkki (Araneus diadematus) on ristihämähäkkien(Araneidae) heimon tunnetuin laji. Se on saanut nimensä selässään olevasta valkoisesta ristikuviosta. Lajin väritys vaihtelee yksilöittäin oljenvärisestä oranssiin ja tummanruskeaan. Ristihämähäkin kansanomainen nimitys ristilukki on harhaanjohtava, sillä laji ei kuulu lukkeihin eikä ole niille läheistä sukua. Ristihämähäkin koko on 7–18 mm. Naaras on koirasta huomattavasti suurempi.

Ristihämähäkki on yleinen Länsi-Euroopassa, ja Suomessakin sitä tavataan lähes koko maassa. Sitä esiintyy myös osissa Pohjois-Amerikkaa. Ristihämähäkki saalistaa pyyntiverkolla, jonka keskellä tai välittömässä läheisyydessä se odottaa saalista, joskus vuorokaudenkin kerrallaan. Kun saalis tarttuu verkkoon, hämähäkki tunnistaa pyristelyn tuntolankaa pitkin ja rientää heti sen kimppuun. Joskus ristihämähäkki paketoi saaliin seittiin ja raahaa sen takajaloillaan sivuun kiinnittäen sen yhteen tukilangoista odottamaan suurempaa nälkää.

Ristihämähäkit parittelevat loppukesästä. Naaras munii 200–300 munaa kotelossa esimerkiksi kaarnanrakoseen. Kuoriutuneet poikaset ovat keltaisia ja niillä on takaruumiissa musta täplä. (lähde Wikipedia)

Verkkokauppaan »
Ristihämähäkki maksimimitat: n. 22 mm x 28 mm, pulleus n. 14 mm
  • 925 ‰ tummennettua hopeaa
  • Korun voi muokata riipukseksi käyttämällä tuotteen mukana seuraavaa irrotettavaa riipuslenkkiä.
  • Irrotettava riipuslenkki on vaalea
  • Tuotteessa on kiinteänä yksi lenkki johon irrotettava riipuslenkki kiinnitetään. Tätä kiinteää ei pysty poistamaan.
  • Sisähalkaisija lenkillä on 7 mm (ulko 12 mm) joten menee paksumpaankin ketjuun.
  • Neula saranalla. Neula on teräslankaa (kestävyyden vuoksi), joka sisältää hieman nikkeliä. Nikkelille allergisille henkilöille suosittelemme korun pitämistä niin, että korun neula ei pääse ihokontaktiin.
  • Arthropodan tuotteet toimitetaan laadukkaissa lasikantisissa puurasioissa, joissa on takana taulukoukut.
  • Hopeisten rasiakoko on 9 cm x 12 cm. Rasiassa on tuotteen nimilappu.